Tiedotteet
16.5.2012 Psykoosipotilaiden sepelvaltimotaudin hoidossa ongelmia
Mielenterveyspotilaiden ylikuolleisuutta ja terveyspalvelujen saannin esteitä ja niiden poistamista käsiteltiin tänään 16.5. Mielenterveyspoolin seminaarissa Lisää vuosia elämään. Mielenterveysseuran kehitysjohtaja Kristian Wahlbeckin mukaan mielenterveyden häiriöistä kärsivät ihmiset pääsevät muita suomalaisia huonommin sepelvaltimotaudin hoitoon.
14.5.2012 Hae projektisuunnittelijaksi Mielenterveysseuraan
Suomen Mielenterveysseuraan haetaan kahta (2) projektisuunnittelijaa. Mielenterveysseuran vuoteen 2016 ulottuvan hankeen ”Mielen hyvinvoinnin rakennuspuut ikääntyville (MIRAKLE)” tavoitteena on edistää ikäihmisten mielenterveyttä ja psyykkistä hyvinvointia. Hankkeessa kehitetään mielenterveysosaamisen levittämistä, kriisitukea ja vertaisryhmiä ikäihmisten ehdoilla.
9.5.2012 Ravintolapäivänä tuetaan nuorten mielenterveystyötä
Verkossa toimiva rullalautakauppa Overboard viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuotta. Juhlavuoden kunniaksi Overboard osallistuu 19.5. järjestettävään Ravintolapäivään Helsingin Eiranrannassa ja tukee tapahtuman tuotolla Mielenterveysseuran tekemää nuorten mielenterveystyötä.
7.5.2012 Mielenterveysseura mukana Hyvä Cityelämä -terveystapahtumassa 10.5.
Suomen Mielenterveysseura on mukana järjestämässä Hyvä Cityelämä -terveystapahtumaa. Hyvä Cityelämä on kaikenikäisille sopiva ilmainen terveystapahtuma, joka pidetään pääosin Töölön kisahallilla torstaina 10.5. klo 12—18 (Paavo Nurmen kuja 1 C).
27.4.2012 Kevätmuotia nuorten mielenterveyden hyväksi
Helsingin liike- ja virkanaiset ry järjestivät yhdessä Jukka Rintalan ja Kiseleffin koruvalmistajien kanssa hyväntekeväisyysmuotinäytöksen 29.3. Tapahtuman tuotto käytetään Suomen Mielenterveysseuran nuorten kanssa tekemään työhön.
26.4.2012 Mielenterveyden palvelujärjestelmä ei kuule ihmisten hätää
Viime aikojen useat murhenäytelmät kertovat yhteiskunnan auttamisjärjestelmän pettämisestä ja kyvyttömyydestä kuulla ihmisen hätää. Varkaudessa mieshenkilö puukotti eilen kuoliaaksi hänelle tuntemattoman 17-vuotiaan tytön. Poliisille tekijä kertoi halunneensa päästä pois yhteiskunnasta ”vankimielisairaalaan”. Jokin aika sitten helsinkiläinen perhesurman tehnyt isä oli surma-aamuna toivonut apua päihdeongelmaansa sosiaalityöntekijältä.
24.4.2012 Psykoterapiakoulutus muutosten edessä
Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus on järjestänyt psykoterapian ammattinimikkeeseen johtavaa koulutusta vuodesta 1978 asti. Valtioneuvoston asetus muutti psykoterapeuttien koulutusta vuoden 2012 alusta siten, että yliopistot valitsevat opiskelijat ja kirjoittavat heidän todistuksensa. Itse koulutus voidaan toteuttaa yhteistyössä vanhojen kouluttajayhteisöjen kanssa.
23.4.2012 Seminaari taiteen hyvinvointivaikutuksista
Ivalossa järjestetään torstaina 24.5. seminaari taiteen hyvinvointivaikutuksista. Päivän aikana käsitellään kulttuuri- ja taidelähtöisten menetelmien mahdollisuuksia kunta- ja yrityssektorilla sekä sosiaali- ja terveyshuollon palveluissa.
20.4.2012 Irti minusta - perheen selviytymistarina syömishäiriöstä
Viime syksynä Terveyttä taiteesta -palkinto myönnettiin anoreksiasta kertovalle Irti minusta -näytelmän työryhmälle. Palkittu esitys palaa Teatteri Avoimien ovien lavalle syksyllä 2012. Syksyn aikana esitys kiertää myös Lappeenrannassa, Turussa ja Oulussa.
16.4.2012 On tärkeää puhua väkivallanteoista
Perjantaina Helsingissä tapahtunut perhemurha herättää useissa ihmisissä ahdistusta. Tapahtumat voivat myös aktivoida muistoista aiempia vaikeita kokemuksia.
16.4.2012 Kaappaa kaveri taiteen maailmaan
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikkoa vietetään 21.–27.5.2012. Viikon tavoitteena on nostaa esiin taide- ja kulttuuritarjontaa sekä innostetaan ihmisiä haastamaan ystävänsä mukaan matkalle taiteen maailmaan. Tapahtuma luo yhteisöllisyyttä, osallisuutta ja arjen hyvinvointia taiteen ja kulttuurin keinoin.
16.4.2012 Hallitus heikentää järjestöjen auttamismahdollisuuksia
Suomen Mielenterveysseuran 15.4.2012 kokoontunut liittokokous otti kantaa Suomen hallituksen tekemään kehyspäätökseen, jossa RAY:n avustussummasta siirrettäisiin vuosittain 30 miljoonaa euroa muihin tarkoituksiin kuin järjestöjen tekemään auttamistyöhön.
4.4.2012 SOSTE:n kannanotto: RAY:n tuotto kuuluu kansalaisjärjestöjen hyvinvointityöhön
Valtiontalouden tänään julkistetussa kehyspäätöksessä vuosille 2013-2016 on yllättäen siirretty kymmeniä miljoonia euroja Raha-automaattiyhdistyksen tuottoja valtion kassaan. Kehyskauden lopulla suunnitellaan siirrettäväksi 30 miljoonaa euroa pysyvästi muihin tarkoituksiin, mikä tarkoittaa noin 10% tämän hetkisestä avustussummasta. Arpajaislakia on muutettava, jotta tämä kaappaus voidaan toteuttaa.
30.3.2012 SOSTE: Suomesta aito hyvinvointitalous
Suomesta on rakennettava aito hyvinvointitalous, vaati sosiaali- ja terveysalan uusi kattojärjestö SOSTE ensimmäisessä yhdistyksen kokouksessaan 29.3.2012. Hyvinvointitaloudessa yhteiskuntaa ohjaa pyrkimys kaikkien hyvinvointiin. Jotta tämä voidaan saavuttaa, on talouden oltava kunnossa ja eriarvoisuus, köyhyys ja terveyserot saatava kuriin.

